lauantai 21. lokakuuta 2017

Ensilumen lumoissa

Talvi tuli (ainakin toistaiseksi) 

Villis ainakin oli ja on aivan haltioissaan maiseman muuttaneesta lumipeitteestä, pörhöllään pakkaspäivistä. Ei moitteita kamerankaan takaa, synkän sateinen ja harmaa lokakuu koki muodonmuutoksen yhdessä yössä. Olisihan se mahtavaa, jos talvi alkaisi jo tästä, mutta ei odoteta liikoja. Nautitaan nyt! (Ja jouluna voi sitten fiilistellä vaikka näitä kuvia, jos taivaalta tulee vettä ja kurakuorrutus yltää yli polven...)




























keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Muistoja ja muita juttuja

Kaksi edellistä postausta alkoi kuvatekstillä, johon liittyi vaaleanpunainen sydän... Kuvittele se tähänkin!

Eilinen matka muistojen halki Facebookin Tänä päivänä -toiminnolla toi elävästi mieleen sen päivän, kun Vienan tiineys varmistui. "Kyllä täällä joku potkii", totesi eläinlääkäri. Ja kuten joku ehkä Vienan tiineysajan videoista muistaa, myöhemminkin potki, aina emätamman kyllästymiseen asti.

Tällainen somanaama tuli tämän päivän Facebookin muistoissa vastaan. Nelikuinen Villis 18.10.2015.

Pönäkkä kaksvee Villis, 12.10.2017.

Tämän syksyn aikana Villis on aikuistunut kovasti. Monesta vielä kesällä epämiellyttävästä hommasta on tullut rutiinia, jalkapyykistä esimerkiksi. Kuolain puolestaan kuuluu edelleen epämieluisien asioiden listalle. Mieluusti ajeltaisiin ilmankin, mutta vauhtia tuppaa olemaan turhankin kanssa. Edellisen ajovideon äärimmäisen rennonletkeä varsa on viimeisimmillä ajolenkeillä ollut vähän virtavampi, mutta rauhoittunut mallikkaasti myös kävelemään. Taito, jota Vilma ei oikein ikinä kärryn edessä oppinut. Vilman puolustukseksi sanottakoon, että sillä on maailman hitain poninkäynti, jolla matka taittuu suunnilleen samaa vauhtia kuin Maisan kävellessä.

Ja pakko kehaista Vilmaakin vähän, se kun oppi hetkessä hyödyllisen kuolainten haukkaamisen jalon taidon. Villis puolestaan on oppinut kaikkea ei-niin-hyödyllistä. Esimerkiksi sen, että helpoiten huomiota valjastuspaikalla saa, kun hiippailee asentamaan toisen etujalan valjastuskatoksen kynnyksen yli. Vähän sama juttu kuin se, miten ihmisen saa rientämään salamana paikalle, kun ojentaa etujalan alimman aitalangan taakse ja kiskaisee. Kaikkea kivaa siis. Eilen Villis nosti ensimmäistä kertaa takajalan valmiiksi kavionpuhdistusta varten, pointsit siitä. Toisaalta on harjoiteltu myös paikoillaan seisomista suojien pukemisen ajan, siinä Villis onkin aika pätevä.

Tasan kaksi vuotta sitten, 18.10.2015.

25.10.2016

Samasta suunnasta otettu ryhditön pönötys näyttelypäivältä, 30.9.2017.

Uusin kuva on väärältä puolelta. 12.10.2017

Samalla kun on hauskaa ja ihanaa seurata, kun se oman tamman itsesuunniteltu varsa kasvaa ja oppii uutta, on vähän ikävä niitä aikoja, kun Villis oli oikeasti vielä pieni. Onneksi kasvattaja -tittelin mukana tuli repullinen vaaleanpunaisia laseja, joiden takaa se tuhma, pullea ja karvainen hevosenalku näyttää maailman somimmilta tyypiltä. Ja varalasien varalasit niiden näyttelyreissulla hukattujenkin tilalle!

Kuva liittyy. "Annetaan tuhma kiva varsa, ensimmäiselle joka vaan huolii." :-D Kuva: Jari Piirala

Toinen muisto parin vuoden ja muutaman päivän takaa, reipas ja rohkea mini-Villinen lenkillä 12.10.2015.

Villiksen mutsi Viena...
...faija Trispatti...

























...ja Villis ihan ite! Kovasti paljon juuri sen näköinen, kuin vanhempiensa jälkeläisen voisi kuvitella olevankin.

On me jotain tehtykin. Tai lähinnä Villis, kasvatellut talviturkkia ja keräillyt kiviä kavioihinsa. Syysmyrsky ei Villiksen menoa hidastanut, ehkä päin vastoin, setti kuvia sadepäivän metsäretkestä tulee ehkä joskus tänne blogiinkin.

Pahalla säällä näissä merkeissä...

...ja hyvällä näissä! Kyllä kelpaa!

Reipas kakara lenkille lähdössä. 17.10.2017
Uudet heijastinsuojavarustukset testissä, nyt näkyy!

























Ja hyvällä säällä on käyty lenkilläkin. Ajolenkillä takominen väheni huomattavasti sen jälkeen, kun Villis alkoi kävellä ajelullakin. Silti kaiken varalta, ja ensi viikolla alle asennettavia ensimmäisiä hokkikenkiä varten shoppailtiin suojavarustus kuntoon. Vielä tarvitsisi ajolasit kuskille, sitä pölisevän irtokarvan määrää... Ja kuten alla olevalta videolta voi päätellä, ei edes se katkeamaton karvanpölinä saa kuskin katkeamatonta pölisemistä loppumaan. Nimimerkillä suu täynnä karvoja.

torstai 5. lokakuuta 2017

Hyvän mielen ajelulla

Heleppo hymyillä, kun viksulla varsalla ajelee? (Eikä kivet ja/tai karvat lennä suuhun edes!) Villis<3

Parin viikon verran ajolomaa pitänyt Villinen palasi sorvin ääreen reippaana. Ei haitannut se, että valjastuskatoksen takana ladossa pauhasi sirkkeli, eikä oikein mikään muukaan. Pari päivää sitten kohdattiin talutuslenkillä susi, ensimmäinen koira, joka meitä hiljaa katseli alta kulmain tien laidasta. Pelottavaa moinen! Autojen kohtaamista päästiin harjoittelemaan postiauton kanssa. Mitään suurempia odotuksia ei  syysloman jälkeiselle ensimmäiselle ajolenkille ollut, ainoastaan se, että tarkoitus oli päästä ajamaan kävelyäkin. Villiksen toivomuksen mukaan kun mentäisiin aina pelkkää laukkaa hölkkää häntä suorana. 



Ja kävelyhän meiltä onnistui! Valjastuksen ajan Villis vähän höselsi, tai lähinnä hiipi aina naruissa niin eteen kuin pääsi, kurkistelemaan pihan puolelle katoksesta. Kärryt laitettiin perään nurinkurin katoksen ovilla, ja siitä lähdettiin ensin muutama metri peruuttaen, sitten pihan ympäri kävellen. Vähän Villis kyseli, että tosissaanko lähdetään tielle mörköjä kohtaamaan, mutta lähti sitten lenkille oikeinkin pitkää, rentoa kävelyä marssien. Isäntä lupasi lähteä kameran kanssa mukaan, ja mieluinen yllätys oli se, että samalla päästiin harjoittelemaan autojen kohtaamista ajolenkillä!

Täsä sitä tallustellaan. 

Ensimmäisen kerran auto tuli taakse, ja Villis parkkeerasi keskelle tietä ihmettelemään. Jalkauduin itse kärryiltä varsan pääpuoleen, siirryttiin tien laitaan ja tungettiin suu täyteen nameja, kun auto meni ohitse. Ei ongelmaa.




Ainoa vaan, että pusikossa kykkineen kameramiehen syliin olisi pitänyt päästä, tietenkin! Rento suhtautuminen ajohommiin jatkui, vaikka Villis laittoikin raviksi siinä vaiheessa, kun isäntä juoksi edeltä kauemmaksi. Autokin siirtyi välillä, tällä kertaa kuski taisi pysyä kärryillä ohituksen ajan. Sitten otettiin pätkä hölkkääkin, ja ensimmäiset hölkänajokuvat Villiksestä.



Isäntä kurvasi autoineen takaisin kotiin, ja matka jatkui edelleen varsin leppoisissa merkeissä. Edellisellä ajolenkillä mentiin aika lujaa, sitä edellisellä loikittiin vähän enemmänkin. Nyt aisojen välissä oli ihan erilainen varsa, kärryiltä tohti ottaa pari pätkää videotakin! Tässä käyntivideolla ollaan menossa kotoa pois päin.


Kääntyminen on vielä vähän haastavaa, varsinkin jos ei mahdu suoraan kääntymään, vaan pitää ottaa muutama peruutusaskel välissä. Tällä lenkillä Villis ei oikein tajunnut, että ollaan menossa kotiin päin, vaan tarjosi kääntymistä pari kertaa välilläkin. Viena aikanaan oli aina hirveän kiireinen juuri kääntymisen jälkeen (täällä ei harmiksi ole oikeita lenkkejä ajomaastoiksi), ja Villiksen kanssa onkin opeteltu, ettei kotiin kääntymisen jälkeen ole kiire mihinkään.



Kotiin kääntymisen jälkeen tuli takaa ensimmäien vieras auto, eli aikaisempia ohitustreenejä päästiin heti kokeilemaan oikeassa tilanteessa. Jalkauduin Villiksen viereen ja pysäytin varsan tien sivuun, kun auto meni ohi, ja matka jatkui taas.

Alla oleva video on kotisuoralta. Äänet kannattaa ehkä ottaa pois, meillä ruukataan hevosille höpötellä paljon.


Tämä oli Villiksen kolmas lenkki tien päällä ilman apukäsiä, ja ihan ilman ongelmia. Nyt jatketaan ajojuttuja rauhassa sen verran, mitä kelit sallii, ja sitten kun ei salli, pidetään syyslomaa. Toki mahan pienennysoperaation kannalta lenkkeilyä on syytä jatkaa säännöllisesti ainakin laidunkauteen asti, mutta osa lenkeistä tehdään edelleen jalkaisin.


Hieno, ihana Villis, joka tietää olevansa ihan pikkuisen hieno ja ihana.